Protosuunnittelu, protojen valmistus ja piensarjatuotanto ovat tärkeitä vaiheita kohti sarjatuotantoa.
Meconetilla prototoiminnoissa on mukana ammattitaitoinen henkilökunta aina suunnittelusta tuotantoon asti. Idean pitääkin olla kokonaisvaltainen paketti, jossa yhdistyy osaaminen ja ymmärrys, kokemus ja teknologia sekä yhteistyö asiakkaan kanssa.
Olemme panostaneet nopeisiin vasteaikoihin ja kustannustehokkuuteen. Parhaimmillaan protot syntyvät jo muutaman päivän aikana, ja muutokset saadaan nekin nopeasti. Monipuolinen teknologia mahdollistaa tehokkuuden myös tuotesuunnittelussa.
Tällaisessa yhteistyössä syntyy usein innovatiivisia ratkaisuja ja autetaan asiakasta pääsemään kustannustehokkaaseen ja nopeaan projektin eteenpäin viemiseen. Sloganimme ”Innovations are built together” on tässäkin tapauksessa totta.
Protosuunnittelu Startup-yritysten tukena alkumetreiltä asti
Joskus asiakkaallamme voi olla erinomainen idea, mutta ei vielä juuri muuta. Välttämättä ei ole edes tiedossa, miltä idea voisi näyttää valmiina tuotteena. Tällaisessa tapauksessa protosuunnittelumme on auttavana kätenä.
Voimme lähteä viemään yhdessä ideaa konkreettiseksi tuotteeksi suunnittelemalla ja mallintamalla varsinaista tuotetta. Näin pystytään usein välttämään monia turhia huteja, kun osaamme jo ennakkoon auttaa materiaali- ja menetelmävalinnoissa. Protosuunnittelun ja -tuotannon jälkeen yhteistyö voi jatkua piensarjatuotannolla, ennen kuin on työkalun ja varsinaisen sarjatuotannon aika.
Esimerkiksi e-Mobility on nouseva teollisuudenala. Kun valmistetaan täysin uudenlaisia tuotteita, protosuunnittelun laatu korostuu. Valmiita ratkaisuja ei ole olemassakaan, joten asiantuntemus ja ymmärrys siitä, mikä on mahdollista, merkitsee paljon.
Suuremmat yritykset: protoista hyötyä sarjatuotantoonkin
Laadukkaasta protosuunnittelusta on iloa myös suurasiakkaillemme. Jos esimerkiksi vanhaan tuotteeseen halutaan päivitystä tai parannuksia, pystymme auttamaan niiden toteutuksessa. Monissa tapauksissa yrityksillä on jo olemassa oleva tuote ja sarjatuotantotyökalu tuotteen tekemiseen. Työkalumuutos on kuitenkin kallista tai jopa mahdotonta toteuttaa. Proton valmistaminen mahdollistaa testauksen ja muutokset tällaisissa tilanteissa. Näin pystytään valmistamaan uusi tai päivitetty työkalu sarjatuotantoa varten.
Oli kyseessä sitten vasta heräilevä startup-yritys tai jo massatuotantotason suuryritys, laadukas protosuunnittelumme auttaa.
Protosuunnittelun hyödyt
- Oikeiden materiaalien ja tuotantomenetelmien valinta tuo kustannustehokkuutta
- Nopeat vasteajat: protot parhaimmillaan muutamassa päivässä.
- Laaja yhteistyöverkosto sisältäen mm. pintakäsittelyt, koneistukset.
- Kattava raaka-ainevarasto, joka sisältää yleisimmät ohutlevymateriaalit.
- Sopivan kokoinen kumppani: olemme riittävän suuri, mutta tarvittavan notkea kumppani sekä pienille että suurille yrityksille.
Mitä aiemmin pääsemme aloittamaan yhteistyön, sitä paremmin pystymme vaikuttamaan lopputuotteen kustannuksiin ja toiminnallisuuteen.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan miten protosuunnittelu voisi vauhdittaa teidän liiketoimintaanne!
Jari Peura
Asiakaspäällikkö, Vantaa
+358 40 121 6609
jari.peura@meconet.net
Vinkit: Servo-ohjatun syvävedon mahdollisuudet tuotesuunnitteluun
Onko teillä uusia tuotteita suunnitteilla? Tai haluatteko valmistaa nykyisiä tuotteita entistä tehokkaammin tai monipuolisemmin? Servo-ohjattu syväveto voi hyvinkin olla vastaus. Lataa oppaamme ja tutustu tarkemmin teknologian mahdollisuuksiin.
Lue lisää