Tänä kesänä Meconetilla on ollut jälleen ilo työllistää lukuisia kesätyöntekijöitä. Tässä esittelemme heistä kolme. Tutustutaan hieman paremmin Aaro Tikanderin, Valmir Malokun ja Mark Fetkan tarinoihin.
Opinnäytetyötä tekemässä
Aaro Tikander, 27, viimeistelee opintojaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän valmistuu vuoden loppuun mennessä insinööriksi ja tekee Meconetilla kesätöitä nyt jo kolmatta kesää. Aaro on aikaisemmin työskennellyt mekaniikkasuunnittelijana ja vastaa nyt Meconetilla tuotantokoneiden työohjeiden laatimisesta. Hänen opinnäytetyönsä käsittelee samaa aihetta, mikä tuo synergiaa opiskelun ja työn välillä.
”Meconet on aina luottanut minuun ja tarjonnut mahdollisuuksia. Jos on motivaatiota ja halua oppia, täällä tuetaan ja annetaan tilaisuuksia”, Aaro kertoo. Hän arvostaa erityisesti sitä, että Meconetilla annetaan tilaa kehittää ja toteuttaa itseään, mikä tekee työympäristöstä erittäin positiivisen.
Alanvaihto mielessä
Valmir Maloku, 34, on kotoisin Kosovosta ja on muuttanut Suomeen perheensä kanssa vuonna 1992. Valmir opiskeli Turun Ammatti-instituutissa varastonhoitajaksi. Hänellä on pitkä kokemus logistiikka-alalta ja hän on työskennellyt muun muassa Onnisen tukkuvarastolla, jossa pääsi tekemään myös myyntipuolen töitä. Nyt Valmir etsii uusia haasteita Meconetilla ja työskentelee moniluistikoneilla ja ajoittain kokoonpanopuolella.
”Halusin uusia haasteita ja Meconet tarjosi siihen mahdollisuuden. Työporukka on todella hyvä, he auttavat kaikessa mitä kysyy”, Valmir toteaa. Hän kehuu erityisesti työpaikan rentoa mutta tehokasta työkulttuuria ja kokeneiden työntekijöiden avuliaisuutta.
Valmistumisen jälkeiseen aikaan
Mark Fetka, 22, on tuore prosessinhoitaja, joka on valmistunut noin vuosi sitten. Mark työskenteli valmistumisensa jälkeen toisessa työpaikassa, mutta halusi pian vaihtaa. Hän aloitti Meconetilla työt puristimilla noin kolme viikkoa sitten ja on innoissaan uusista haasteista. Mark on kotoisin Helsingistä ja hän päätyi Meconetille avoimen työpaikkailmoituksen kautta.
”Työ on fyysisesti vaativaa, mutta samalla todella palkitsevaa. Työkaverit ovat mahtavia ja auttavat kaikessa mahdollisessa”, Mark kertoo. Hän arvostaa erityisesti työpaikan yhteishenkeä ja monipuolisia työtehtäviä, jotka tarjoavat jatkuvasti uusia oppimismahdollisuuksia.
Kiinnostaisiko työura Meconetilla?
Meconet kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Tärkein voimavaramme on motivoitunut ja osaava henkilöstö. Voisitko sinä olla kiinnostunut työskentelemään Meconetilla? Voit lukea lisää Meconetista työpaikkana verkkosivuiltamme. Voit myös katsoa tällä hetkellä avoimena olevia työpaikkoja tai lähettää meille avoimen hakemuksen osoitteeseen rekrytointi@meconet.net.
Blogi
Meconet GmbH: mitä lisäarvoa suomalaisyritys voi tuoda keskieurooppalaisille asiakkaille?
Tässä blogissa Niklas Mäkinen kertoo, millä tavoin pystymme tuomaan konkreettisia hyötyjä keskieurooppalaisille yrityksille, erityisesti aurinkoenergian, liikkuvien työkoneiden ja meriliikenteen sähköistymisen aloilla.
Lue lisää